Olen aina tykännyt kirjoittaa. Se on mieluisaa ja helppoa. Pienestä tytöstä asti olen pitänyt päiväkirjaa. Kun lapset olivat pieniä, päiväkirjat vaihtuivat vauvakirjoihin. Jostain piti tinkiä, että sai ajan riittämään. Niinpä, silloin sitä vain kuvitteli, että oli kiire ja aikapula! Kirjoittaminen on ollut myös henkireikäni ja terapiani, sillä saa asiat päänsä sisällä järjestykseen, tai edes vähän kaaosta hallittavampaan muotoon. On helpottavaa saada tunteensa paperille (tietokoneen ruudulle) ja siten käydä keskustelu itsensä kanssa edes hiukan ulkopuolisin silmin.
Rakas puolisoni on upea mies, monestakin syystä, mutta myös siksi, että myös hän on analyyttinen asioiden ja ihmisten suhteen. Katsomme asioita useammasta kuin yhdestä vinkkelistä ja haluamme ymmärtää, miksi. Myös puolisoni pitää kirjoittamisesta ja siitä se ajatus yhteiseen blogiin sitten lähti…
Me ollaan kuljettu yhteistä matkaa nyt jonkin aikaa. Koettu paljon ennen kohtaamistamme ja menty vuoristorataa sen jälkeen. Paljon on opittu, ennen kaikkea se, että elämä on loputonta oppimista, sekä tietoista vastuun ottamista omista valinnoistaan ja omasta onnellisuudestaan. Kukaan ei voi tehdä sitä puolestasi, eikä kukaan voi tukea sinua, ellet sanoita ajatuksiasi ja tunteitasi heille.
Elämme uusperheessä, jonka ytimeen kuuluvat puolisoni ja minun lisäksi kouluikäiset poikani. Blogin teemat tulevat liikkumaan uusperheen arjessa, mutta samalla vahvasti myös parisuhteessa. Rakkaus, avoimuus, kasvaminen; ei ihan pieniä teemoja lähteä liikkeelle, mutta me olemme sitoutuneet siihen kaikkeen, yhdessä, puolisoina. Haluamme puhua ja kirjoittaa parisuhteesta ja uusperheen elämästä avoimesti ja suoraan. Se herättää tunteita. Ja siitä päästäänkin meidän perheen yhteen kulmakiveen: Meidän perheessä kaikki tunteet saa näyttää ja asioiden kanssa ei jäädä yksin vaan puhutaan avoimesti. Molempiin on vielä matkaa, ihan jokaisella, mutta tärkeintä on, että olemme matkalla.
Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti