Kotia kohti työpäivän jälkeen

Olemme Nellin kanssa kumpikin töissä Helsingissä. Työmatkat sujuvat usein yhdessä ja se on parasta parisuhdeaikaa. Kuten kollegani kommentoi: aikaa yhteislauluun ja tietovisailuun! Oikeasti aika kuluu soittamalla pojille, puhumalla päivän ohjelmasta ja yleisesti erilaisista käytännön asioista.

Usein kuitenkin minä matkaan kotiin yksin joko jonkun toisen Turun suuntaan kulkevan työkaverin kanssa tai sitten julkisella kulkuvälineellä. Parhaillaankin istun linja-autossa ja pohdin sitä, kuinka paljon parisuhde vaatii yhdessä olemista ja kuinka paljon erillisyyttä - yksinolemista.

Kumpaakin tarvitaan. Nelli sanoo minulle välillä suoraan, että minä käytän aikaa omaan itseeni ja että hänkin kaipaa omaa aikaa, omaa harrastusta. Se on totta, että parisuhteessa pitää olla tasapaino kummankin kanssa, oman ja yhteisen ajan.

Mutta kuinka paljon? Riittääkö pelkkä yö? Oma unimaailma? Vai tarvitaanko enemmänkin aikaa olla yksin? Luulen, että oikeaa vastausta ei ole olemassa. Asiaa pohditiin juuri Helsingin Sanomissa. Mutta joskus sitä niin kovasti pahoittaa mielensä, jos toinen haluaa omaa aikaa.

Herää mustasukkaisia ajatuksia, jos toinen on poissa kotoa! Miksi minä en riitä tai että mitä ihmettä hän puuhastelee? Miksi vaimoni kaipaa jotain, missä minä en saa olla mukana. Silloin on pakko ottaa itseä niskasta kiinni ja sanoa itselle, että hän ansaitsee omaa aikaa. Eihän kukaan jaksa olla aina minun kanssani. Enhän minäkään aina jaksa omia ajatuksiani ja tunteitani.

Onneksi on kuitenkin enää vähän matkaa jäljellä ja pian saan olla hänen lähellään. Ehkä myös rauhoittua ja rauhoittaa. Sen hän ansaitsee, rauhallisen illan kanssani.