Käytiin viikonloppuna leffassa katsomassa
Kuudes kerta. Siitä kumpusi tarve kirjoittaa uskottomuudesta, joka on yksi
tämän elokuvan keskeisimmistä teemoista. Tämän ympärille puolestaan voidaan
kietouttaa lukuisia muita teemoja. Mutta ei niistä sen enempää tässä kohtaa.
Uskottomuuteen liittyy paljon
stereotypioita ja kliseitä. Uskottomuus ja pettäminen ovat väärin. Pettäjä on
helppo leimata syylliseksi ja huonoksi ihmiseksi. Totta, pettäminen on väärin
petettyä kohtaan. Mutta miksi niin harva kysyy syitä pettämiselle? Tuomitsee
vain, haluamatta lainkaan nähdä sen kaiken taakse. Yrittämättä edes ymmärtää,
mistä on kyse. Ei oikeussalissakaan tuomita kuulematta molempia osapuolia ja
katsomatta asioita eri näkökulmista. Ja sitä paitsi, miksi edes pitäisi
tuomita? Ei ole ainakaan ystävien tai perheenjäsenten asia tuomita, jos
ylipäänsä kenenkään. Ja siksi toiseksi, se että ymmärtää ei tarkoita, että
pitäisi hyväksyä. Ne ovat kaksi eri asiaa, mutta ainakin voisi yrittää
ymmärtää, ennen kuin tuomitsee ja leimaa syylliseksi.
Elokuvassa nainen pettää ja
sanoo, ettei mielestään ole tehnyt mitään väärää. Että hänelle on tehty ensin
väärin, ja sen jälkeen hän katsoo yhteisen sopimuksen parisuhteesta
purkautuneen (jolloin seksi muiden kanssa ei olekaan enää väärin, eikä näin
ollen edes pettämistä). Nainen perustelee hänelle väärin tehtyä sillä, että
hänet unohdettiin. Puoliso unohti hänet. Pettäminen ei kuulu useimpien
käsitykseen parisuhteesta, mutta ei kuulu toisen unohtaminenkaan. On toki
väärin pettää, mutta minusta on ihan yhtä väärin jättää toinen parisuhteessa
vaille huomiota, vaille kosketusta, vaille arvostusta. Vaille rakkautta. Ja
yleensä se tapahtuu ensin. Pettäminen on usein seurausta vaille jäämisestä.
Jokainen meistä tahtoo tulla
nähdyksi ja huomioiduksi. Ei se katso ikää. Lapset hakevat huomioita, ja jos
sitä ei saa hyvällä, kyllä he takuulla keksivät sitten jotain ei niin toivottua
saadakseen kaipaamaansa huomiota. Eivät he halua tulla nähdyiksi ”pahoina” ja
typeryyksiä tekevinä, mutta he haluavat tulla nähdyksi! Se on se juttu, eikä se
mihinkään katoa lapsuuden jälkeen. Jos et saa huomiota läheisiltä, haet sitä
jostain. Aikuiset ovat tässä toki yleensä huomattavasti pitkäpinnaisempia kuin
lapset, ja jaksavat näin ollen käydä keskusteluja, tuoda toiveitaan ja
tarpeitaan esiin ja odottaa, että jotain muutosta tapahtuisi. Keskusteluja,
pyyntöjä siitä, että tulisi huomatuksi, ikuisia toiveita ja pettymyksiä, kerta
kerran ja vuosi vuoden jälkeen. Sitten
vähitellen puhuminen loppuu. Pyytäminen loppuu. Sen toivominen loppuu, että
puoliso näkisi minut sellaisena kuin olen, hyväksyisi minut sellaisena kuin
olen ja rakastaisi minua sellaisena kuin olen. Vaikka puhuminen ja pyytäminen
loppuvat, tarve ei katoa mihinkään.
Sitä oppii olemaan puhumatta.
Oppii olemaan näyttämättä, että tarvitsee, ja että vaille jääminen sattuu.
Ensin sitä alkaa jopa uskoa siihen, ettei tarvitse, kunnes tuntee, ettei ole
sen arvoinen. Rakkauden, huomion, kosketuksen. Tyytyy siihen, elää elämäänsä
eteenpäin, kuitenkin pysyen paikoillaan. Kunnes vastaan tulee joku, joka huomaa
sinut. Joku joka näkee sinut muunakin kuin roolina, jonain muunakin kuin
tukahdutettujen toiveiden, tarpeiden ja tunteiden kuorena. Jokainen meistä
haluaa tuntea olevansa kosketuksen arvoinen. Haluaa tulla kosketetuksi. Voiko
siis sanoa, että jompikumpi on enemmän tai vähemmän väärin, jättää
koskettamatta ja pitämättä lähellä tai hakea läheisyyttä muualta, jos oma
puoliso ei sitä vuosien keskustelunkaan jälkeen tarjoa?
Uskon vakaasti siihen, että
parisuhteen osapuolet voivat kokea asiat aivan eri tavoin, erilaisia ihmisiä
kun ollaan. Toinen osapuoli voi kokea, että seksi on hyvää, ja toinen taas
kaipaa siihen muutosta. Se on ehkä vielä niitä helpoimpia asioita muuttaa ja korjata
parisuhteessa. Olettaen, että toinen uskaltaa puhua ja ilmaista toiveensa ja
toinen on valmis tekemään sille jotain. Luulisi, että läheisyyttäkin olisi
helppoa antaa toiselle. Mutta se mikä toisen mielestä on riittävästi tai
liikaa, voi olla toisen mielestä aivan liian vähän. Oli kyse sitten seksistä,
kosketuksesta tai vaikka arkisesta asioista keskustelemisesta. Joku haluaa
rakastelun jälkeen syliä, toinen nousee ylös katsomaan matsia tai kääntää vain
selkänsä ja nukahtaa. Silloin ollaan tilanteessa, jossa toinen kokee kerta
toisensa jälkeen jäävänsä vaille jotain, mitä kaipaa. Olennaista on se, että
kun tämän asian esittää puolisolleen, onko hän valmis huomioimaan sen seikan,
huomioimaan sinut.
Pettämisestä puhuttaessa on myös
niin usein kuultu klisee siitä, että miksi ei ensin erota ja vasta sitten mennä
sen toisen ihmisen lähelle? Hyvä kysymys, mutta ei se käsittele syitä vaan
seurauksia. Moraalin rajoja puolestaan voi jokainen venyttää itselleen
sopiviksi ja sitten on niitä, jotka lähentelevät kommenteillaan ja
toiminnallaan tekopyhyyttä. On kuitenkin aivan liian yksinkertaistettua pelkistää
uskottomuus siihen, että siinä on syyllinen ja syytön. Mutta toki on helpompaa
antaa oma vastuu parisuhteesta ja mahdollisesta erosta toisen kontolle kuin
katsoa peiliin ja yrittää ymmärtää, miksi puoliso petti. Että oliko minun
omalla toiminnallani mahdollisesti jotain vaikutusta siihen, että puoliso koki
tyytymättömyyttä. Petetyksi tullut ei ole tietenkään vastuussa puolisonsa
päätöksestä pettää, mutta hän on omalta osaltaan vastuussa parisuhteesta ja
siitä, että puoliso kokee tulevansa parisuhteessa huomioiduksi, nähdyksi ja
rakastetuksi.
Kaiken jälkeen, en sano, että
hyväksyn uskottomuuden ja pettämisen. En hyväksy, mutta ymmärrän, minkälaiset
seikat voivat johtaa siihen. Toki usein siinä kohtaa on jo vähintäänkin
tiedostamattaan tehnyt myös päätöksen siitä, ettei ole enää sitä
parisuhdettakaan. Ollut enää aikoihin...
Jos luulet puolisosi huijaavan, ja sinun on palkattava todellinen hakkeri tarkkailemaan / hakkeroimaan puhelintaan, palauttamaan varastamasi bitcoin / mikä tahansa muu kryptovaluutta tai hakkeroimaan tietokanta, jolla on taattu yksityisyys, ota yhteyttä easybinarysolutions@gmail.com tai whatsapp: +1 3478577580, ne ovat tehokkaita ja luottamuksellisia.
VastaaPoista